© 2017 by Blab.

Please reload

Recent Posts

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload

Featured Posts

Ridaajan sponsoriratsastaja Sara Lehtilä Breeders prize-kilpailun voittaja! Lue tästä Saran kisafiilikset :)

August 22, 2018

Heippa taas! Ensimmäinen "teemakirjoitukseni" Ridaajan ratsastajana käsittelee kilpailemista, ponnikkeena aiheelle toimii Ypäjän kilpailut viime viikonloppuna, joissa huikeana onnistumisena kohdalleni osui breeders prize- kilpailun voitto. Voisin kirjoittaa pelkästään tästä mahtavasta voitosta ja sen tuomista huippufiiliksistä mutta haluan myös tuoda esille millaisia tunteita laidasta laitaan kilparatsastajana koin näiden kolmen päivän aikana. Voin luvata, että pelkkää shamppanja-sadetta ja riemutanssia se ei ollut vaan jouduin todella miettimään miten hallitsen myös pelkoni ja epävarmuuteni, miten niin sanotusti hallitsen pääkoppani. Jäitä kypärään ja luota itseesi on varmasti meille kaikille helpommin sanottu kuin tehty! 

 

Kyseessä oli Suomen mittapuussa yhdet arvostetuimmista kilpailuista nuorille hevosille ja palkintosumma on suuri, joten kahden päivän osakilpailussa on aidosti kilpailun tuntua. Hevonen, jolla ratsastin, oli minulle vieras, ennen lauantain kilpailua olin istunut sen selässä 5 kertaa. Hevosen oma ratsastaja ei päässyt esittämään hevosta kilpailussa, joten hevosen omistaja ja kasvattaja Marjo Vainikka kysyi haluanko esittää hevosen ja vastasin oitis että tietenkin! Okei voin myöntää, että muutamat unettomat yöt tämän jälkeen vietin, kun mietin otinko liian ison palan purtavaksi, selviänkö tehtävästä kunnialla vai nolaanko vain itseni. Mutta elämäni valinnoissa muutenkin minua on johtanut ajatus, että enemmän tulen katumaan sitä, jos en tartu tilaisuuksiin ja mene rohkeasti epämukavuusalueeni ulkopuolelle, joten päätin antaa mennä! 

 

Perjantain viimeistelyratsastuksessa ypäjällä en saavuttanut niin hyvää yhteistä fiilistä ja "yhteistä kieltä" hevosen kanssa kuin olisin toivonut rakentaakseni itselleni ja hevoselle hyvän fiiliksen viikonlopun tiukkaa kisaa varten, joten luonnollisesti epävarmuuden peikot hiipivät esiin. Mukaan epävarmuutta lietsomaan tuli myös se, että ypäjällä ollessani tajusin, että monen katseet kiinnittyvät helposti minuun miten tulen selviämään haasteesta esittää hevonen, joka on kerännyt Suomen mittapuulla jo mainetta, se on voittanut monet kilpailut ja ihastuttanut monet upeilla liikkeeillään. 

Perjantaina ratsastin myös kahdella muulla hevosella avoimia luokkia ja niissä en saanut toivomaani tulosta ja varsinkin toisen hevosen kohdalla petyin tuomarien antamiin pisteisiin. Tämä sai minut entistä syvemmällä pohtimaan, että osaanko oikeastaan yhtään mitään, onko fiilikseni hyvästä tunteesta hevosen selässä täysin väärä, voinko luottaa itseeni ja taitoihini ratsastajana loppujen lopuksi ollenkaan? Voitte jo ehkä arvata, että perjantain ja lauantain välisenä yönä en montaa tuntia nukkunut, lähinnä toivoin yön aikana ihmeen tapahtuvan ja ratsastustaitojeni palaavan, jollain ihmeen kaupalla. 

Ratsastuksessa olen tullut siihen lopputulokseen, että loppujen lopuksi siinä on kyse itseensä luottamisesta, karskealla suomella sanottuna:"perstuntumaan luottamisesta". Tiukoissa paikoissa hoen itselleni, että olet tehnyt tätä jo paljon, takana satoja tunteja satulassa, osaat kyllä, älä mieti liikaa vaan nauti ja anna mennä. Tähän itseluottamukseen yhdistän nöyryyden hevosta kohtaan niin oman kokemukseni pohjalta tulee paras lopputulos. Kilpailujännitys, pelot ja paineet saan poistettua, kun mietin etten ole radalla yksin, minulla on hevonen, ratsastan sitä niin taitavasti ja hienovaraisin ottein kun pystyn ja se on puolellani, me olemme tiimi ja hevonen on paras kaverini. Kilpailutilanteen visualisoin niin, että menemme yhdessä näyttämään areenalle miten kivaa meillä on, miten iso eläin voi kantaa pienen ratsastajan ja yhteistyö näyttää kuin lumoavalta tanssilta. 

 

Tähän tunteeseen sain siirrettyä itseni myös perjantain epäilyksien jälkeen. Lauantai aamusta alkaen sunnuntain kilpailuun asti itseluottamukseni kohosi muru muruselta, kun otin lähtökohdakseni sen, että rakastan hevosia ja ratsastusta, ei tässä ole muusta kyse kuin sen taian ja yhteistyön esittämisestä muille. 

Omalla kohdallani tepsivin lääke kilpailujännitykseen ja muihin epämiellyttäviin tunteisiin onkin sen palauttaminen mieleen miksi ratsastan. Haluan kokea hevosen kanssa saumattoman yhteyden mahdollisimman hienovaraisin ottein, yhteisen tanssin kuten tapaan sanoa. Kilpailutilanteessa tämän yhteyden esiintuominen parhaimmillaan johtaa huipputuloksiin mutta se on vain sivutuote. Palkintojenjaossa voittojen jälkeen sekä lauantaina että sunnuntaina onnenkyyneleet virtasivat muilta salaa, tunne oli mieletön etenkin kaikkien niiden epävarmuuden tunteiden jälkeen joita olin käynyt läpi. Mutta palkintojenjakofiilistenkin edelle menee se tunne, jonka koin hevosen kanssa molempina päivinä itse suorituksessa, se luotti minuun ja minä siihen, meillä oli yhteinen rytmi ja kaikki ulkopuolinen unohtui. Se oli flow-tila, ja sinne haluan yhä uudelleen.

 

Tärkeää kisareissuilla on myös, että sinulla on edes 1 ihminen, joka on puolellasi ja tsemppaa, kun on heikko hetki. Perjantai-iltana sain rutistuksen olkapäille ja juuri oikeat sanat sekä kasvotusten että viestin välityksellä kahdelta ihmiseltä, jotka valoivat minuun uskoa. Ihmiskontaktien jälkeen käännyin hevoseni puoleen, silitin sitä turvasta ja sanoin: "me pystytään tähän!" 

 

Ja vielä viimeinen vinkki, tapanani on tuomarin annettua luvan saapua alkutervehdykseen keventää pari askelta, taputtaa hevosta iloisesti kaulalle, kannustaa sitä, saada sen korvat eteenpäin ja sitten areena on meidän! 

 

Parhain kisaterveisin 

Sara 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Follow Us

I'm busy working on my blog posts. Watch this space!

Please reload

Search By Tags
Please reload

Archive
  • Facebook Basic Square